Tallin Tyypit - Opas hevosihmisten maailmaan
Hevoset ovat mielenkiintoinen harrastus. Mutta vielä kiinnostavampia ovat hevosten ympärillä pyörivät ihmiset, Tallin Tyypit.   Hevosihmisiä yhdistää rakkaus hevosiin, mutta heitä erottaa suhtautuminen rakkauden kohteeseen. Siinä missä Äijä näkee hevosen pelleilevän, Täti ja Hevospsykologi ovatkin sitä mieltä, että hevosella on ongelmia psyykeessä. Ammattivalmentaja laittaa hevosen juoksukuntoon 1600 eurolla ja amerikkalaisella Rainy Day-metodilla, Amatöörivalmentaja ottaa samasta työstä 50 euroa.   Tunnemmeko me hevosihmiset toisiamme? Vai miksi tuo syyllisen näköinen amatöörivalmentaja pitää kosteaa sientä selkänsä takana? Miksi kenttäkilpailijan kasvoilla on mielipuolinen virne, vaikka hän on alituisessa hengenvaarassa? Iskikö ammattikuski sinulle juuri silmää? Kiristääkö kouluratsastajan silinteri? Kirja esittelee yli 40 tyyppiä yksissä kansissa. Tunnista itsesi – ja naura muillekin! Tilaa kirja.
Julkaisemme joka viikko yhden näytteen Tyypeistä!
Ratsastava lapsi Hän sai oman ponin – tahtoi tai ei.  Tehdäänpä heti aluksi selväksi ratsastavien lasten kahtiajako: aktiiviset ja passiiviset lapset. Aktiivilapsi versoo siitä valtavasta pikkutyttöjen ja muutaman pojan (kyllä, ne pojat ovat täysin normaaleja, normaaleja, normaaleja, normaaleja) massasta, joka täyttää ratsastuskoulu-nimiset iltapäiväkerhot ympäri maan. Jokainen noista suloisista pikku hyttysistä haluaa oman ponin (jos ei halua, SE on epänormaalia). Mutta aktiivilapsi vie junttauksen äärimmilleen. Heleästä lörpöttelystä rasittavaan kitinään ulottuvalla skaalalla lapsi jankuttaa poniasiaa kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Lapsi kehittää maanisen tavan rakentaa aasin(sori, ponin-)siltoja aiheesta ”miksi perheeseemme pitäisi hankkia poni”. Pahimman vaiheen ollessa päällä lapsi sulkeutuu omaan maailmaansa hokien poniponiponi, jolloin häntä tulee töytäistä kevyesti pehmoponilla. Toinen tapa saada poni-rap taukoamaan on ostaa se hemmetin poni.
Ammatti- eli lainakuski Ravien rokkistara. Ammattikuski on raviratojen palkkamurhaaja, jonka palveluksia kysytään vain jos edellinen keikka on ollut onnistunut. Toisaalta, jos onnistumisia on ollut paljon, kuskin ei tarvitse jokaista rapalähtöä ajaa, koska hän saa kiristettyä omistajilta isohkot provikat ajamistaan voitoista. Kuski saa hevosen valmentajan itsehillinnän ja omanarvontunnon koetukselle, koska leuhka kuski ei ota valmentajan neuvoja kuuleviin korviinsa. Hän muistuttaa suorasukaiseen tapaan, että ”on tässä tullut tehtyä näitä hommia sentään aika monta vuotta” samalla hevosta hieman vastenmielinen ilme kasvoillaan tutkien. Jos kuski on leikkisällä päällä hän pyytää ajo-ohjeet reissuun mukaan kirjallisina. Ajon jälkeen hän tokaisee, että osa ohjeista jäi vielä käyttämättäkin, ehkäpä sitten ensi kertaan, mutta ”älä suotta ilmota tätä enää mulle, eikö tälle olisi sopivampia sarjoja pohjosemmassa?”  Lue lisää.
Esteratsastaja Kilparatsastajien eliittiä edustava punatakki, joka yhdistää jouhevasti urheilun ja eurooppalaiset juomatavat. Kilparatsastajien kosmopoliitti, joka on omaksunut kansainvälisten sankareiden maneerit kannusten yläviistoon sommiteltua asentoa myöten. Hän tosin hyppää luokkia 40 senttiä matalammilla puomeilla, muta voi silti sanoa olevansa GP-ratsastaja, koska Suomessa GP:t kisataan 120-tasolla. Esteratsastaja ostaa hevosensa Hollannista (Saksa nyt vaan on niin out) ja menee sen kanssa Ouluun. Jos hevonen menestyy, esteratsastaja sanoo: ”Se on mennyt Euroopassa vain noviisiluokkia”, ja tarkoittaa sillä että hän nyt vain sattuu olemaan niin hyvä ratsastaja, että sai tämän kapulan kulkemaan. Hän unohtaa mainita, että noviisiluokkien ja Suomeen tulon välissä Ludo Philippaerts voitti hevosella muutaman kv. pikkukierroksen luokan. Lue lisää.
Issikkafani Takaisin luontoon – viiskäynnillä. Issikoiden kannattajat ovat luontomyönteisiä kasvissyöjiä, joille voi myydä mitä tahansa etuliitteellä ”alkuperäinen.” Tämän vuoksi heidät on helppo tunnistaa, koska jokaisella on ”alkuperäinen” islanninvillapaita.  Issikkaihmiset intoilevat rotunsa puolesta rasittavuuteen saakka, ja kertovat, että issikalla voi tehdä ihan mitä vain, kuten vispata kermaa tai kolata lunta. Issikkafani suuttuu, jos issikkaa sanoo islanninponiksi. Ne ovat hevosia, joilla on ”karun saaren muokkaama tulivuorimainen luonne”. Tämä tuokin rotuun paradoksaalisen vivahteen, sillä kokonsa puolesta lapsille sopivat ponit (anteeksi, nyt voitte ampua kirjoittajaa jalkaan, sillä ne ovat islanninhevosia, hevosia, hevosia) eivät issikkaihmisten mukaan olekaan ”mitään lasten ratsuja”. Issikoilla ratsastavatkin 90-kiloiset äijät, jotka saavat ponien kintereet huutamaan, mutta ei se mitään, koska ne eivät. Ole. Lasten. Ratsuja. Lue lisää...
Jalostusviranomainen Epäluulo virkamiehiä kohtaan ei ole aivan katteetonta. Vai oletko muka joskus saanut keksiä hevosellesi nimen? Jalostusviranomaisen täytyy olla lähtökohtaisesti kieroutunut ihminen, koska hän ei koskaan, ikinä saa hyvää palautetta mistään päätöksistään tai kommenteistaan – paitsi niiltä, jotka arvelevat mielistelyllä saavansa hevoselleen jalostusluvan/muun nimen kuin Rusko tai Polle. Toisaalta nekään eivät käy, sillä kiellettyjen listalle kuuluvat myös  kerran jo aiemmin  jo käytetyt nimet. Kuten Rusko ja Polle. Hevosille kun ei saa antaa sopimatonta tai liian pitkää (!) nimeä. Eikä oikeastaan mitään nimeä ylipäätään, sillä kaikissa ehdotelmissa jalostusviranomainen näkee salattua hevosten halveksuntaa. Paviaanin näköiselle hevoselle ei siis voi antaa nimeksi Apinaa tai Mandrillia, mutta Tuhero ja Mukeron Vilkku läpäisevät - vihreillä! Ja tämä juttu on melkein tosi! Lue lisää...
Kengittäjä Häntä ilman ei pärjää, vaikka joskus niin toivoisikin. Kylmiön kokoinen ukko, joka tulee paikalle kolmen viikon päästä siitä kun hän on sanonut olevansa tunnin päästä pihalla. Mutta kuten putkimiehet, seppäkin myy palvelua jota kukaan ei osaa itse tehdä. Siksi sepän edessä on parasta olla nöyrä – ja varakas. Joskus voisi ajatella että aikataulut pitäisivät paremmin jos asiakkaat ajaisivat hevosiaan sepän luo, jotta Mooseksen ei aina tarvitsisi vaivautua vuorelle. Mutta silloin laskusta jäisi tärkeä osa, kilometrikorvaukset, kirjoittamatta. Ja joutuisi olemaan kotona. Seppä ei harrasta hevoskuiskaamista. Jos hevosta ei ole opetettu tavoille eikä reipas mörähdys tai lätkäisy kavioraspilla persuksiin auta hevosta pysymään paikalla, seppä kerää kamansa ja lähtee. Eikä asiakkaan tee mieli asettua poikkiteloin alasimella ja vasaralla varustetun vapaapainijan eteen. Lue lisää...
Omistaja Osti hevosen ja ulkoisti sen asiat niille, jotka ”tietävät paremmin.” Kunpa omistaja tietäisi paremmin. Hevosenomistajaksi lähdetään useista syistä. Ravipuolella yleisiä ovat: voittorahojen toivo, mäkihyppääjyys, kun kaveri houkutteli, taisin olla kännissä tai epätodennäköisin vaihtoehto: minua kiinnostavat hevoset. Ratsupuolella syitä on yksi: minua kiinnostavat hevoset, haluan tunnesyistä syytää rahaa siihen niin paljon kuin minulta vain ikinä kehdataan nyhtää. Ratsupuolen ihmiset koittavat yleensä tehdä kaiken itse. Jos tähän ei kyetä, hevonen viedään jonkun taitavan ratsuttajan luo. Taitava tarkoittaa sitä, että ratsuttaja kehuu omistajalle tämän hevosta ja sanoo, että kaikki eivät vain tunnista GP-hevosta sen nähdessään. Omistaja maksaa hevosen kulut ja päälle pitkän pennin siitä, että tämän tulevan grand prix-ihmeen koulutus edistyisi merkittävästi. Todellisuudessa hevonen saa suhteellisen monta vapaapäivää kuukaudessa, ja kun se on liikkeessä, sitä liikuttavat ratsuttajan naapurin lapset. Lue lisää.
Kouluratsastaja Kun risteytetään viulunkieli, pajunvitsa ja verotarkastaja, saadaan kouluratsastaja. Kouluratsastaja on neuroottisen pikkutarkka hinkkaaja, jonka tunne-elämä on niin hyvin kontrolloitua, että kun hevonen astuu hänen sormilleen, kouluratsastaja tokaisee hillitysti ”Krhm.” Kouluratsastajan intohimona on – ja nyt tarkkana – ”saada hevonen rennoksi, että sen voi ratsastaa takaisin jännittyneeksi.” Haastavaa. Ei ihme, että maailman tunnetuin kouluvalmentaja Sjef Janssen on kuulemma raivohullu. Kouluratsastajien eliittiä ovat kansainvälisesti menestyvät, pitkäjalkaiset kaunottaret, jotka valmentautuvat ulkomailla ja puhuvat siitä mitä aikovat tehdä, eli käytännössä siitä, minkä Kyra on jo tehnyt 20 vuotta sitten. Lue lisää...
Täti Ratsastus on naisten laji, ja siksi täditön tallikin olisi kuin Linnanmäki ilman lapsia. Ja tämän päivän lapset ovat huomisen tätejä. Tuntomerkit: Tätejä on kolmenlaisia. Alkuperäistädistö on muotoutunut niistä naisharrastajista, jotka 60-70-luvuilla ratsastivat perinteisissä ratsastuskouluissa. Niissä opettajat ja hevoset olivat yhtä vihaisia, aina oli pakkanen eikä koskaan saanut laukata tarpeeksi. Harrastus jäi, kun nämä jaanat ja sarit kohtasivat Hurriganesin keikalla kohtalonsa. Kasvatettuaan lapset siihen pisteeseen, että niiden suusta purkautuu muutakin kuin kuolaa (eli haistatteluja), tädiksi kasvaneet Jaana ja Sari ovat aloittaneet harrastuksen uudestaan. Kun he ovat selvinneet opettajan, anteeksi, asiakaspalveluvastaavan, iloisen tervehdyksen aiheuttamasta shokista, he käyvät uskollisesti viikkotunnillaan säilyttäen realistisen näkemyksen omista kyvyistään ratsastajana. Lue lisää...
Setä Jotenkin hassu. Ylempään keskiluokkaan kuuluva kaupallisen alan työntekijä, joka lähtee firman hevosvaellukselle ja hurahtaa kerrasta. Sitten setä tulee citymaasturilla tallille tuliterissä Stockmannin ratsastusosastolta ostetuissa vaatteissa (koska ei ymmärrä, että se on yhtä katu-uskottavaa kuin Born To be Wild-rotsin ostaminen ennen kuin on edes ajanut Harrikalla) alkeistunnille ja alkaa harrastaa. Kolmen alkeistunnin jälkeen Setä osallistuu tallikilpailuihin ja sijoittuu Julian, 9 vuotta, jälkeen toiseksi. Sitten hän onkin jo tietämykseltään Lansinkista seuraava. Setä liittyy seuran johtokuntaan ja tulee valituksi puheenjohtajaksi. Setä ei ikinä opi istumaan harjoitusravissa, mutta mitäpä tuosta, koska se on lipunmyyjien hommaa joka tapauksessa se kouluratsastus. Lue lisää...
Kenttäkilpailija Kohta ihmisenä entinen. Taidoiltaan keskinkertainen koohottaja, joka hohottaa kuolema- ja onnettomuusaiheisille vitseille. Jos hänen kollegoiltaan kysyy, missä kilpailija x on, he vastaavat: ”se meni miljoonaa päin tukkia, hohhohhoo” tai ”kai se on lonkka murtuneena päällään järvessä, hahhahhaa.” Kenttäkilpailijasta on normaalia kaatua joka kilpailussa. He pelkäävät astua omin jaloin kuivahautaan, koska se tuo huonoa onnea, mutta hyppykyvyttömän hevosensa kanssa he karauttavat sinne aina ilomielin – miljoonaa, hahhahaa! Kenttäkilpailijat ovat hevosmaailman köyhälistöä, joiden kisakalenterikin on laiha kuin nälkävuosi.  Listassa lukee kuusi kertaa Niinisalo, kerran Ypäjä ja PM:iin meneekin sitten Cajus. Lue lisää...
Ratsastusvalmentaja Valmentaja on entinen tai vielä aktiivinen kilparatsastaja, joka rahoittaa omaa ratsastustaan valmennustoiminnalla. Valmentaminen tarkoittaa sitä, että valmentaja ajaa uudehkolla saksalaisella autollaan oppilaan tallille kolme varttia sovitusta ajasta myöhässä (tai jos on oikein hyvä valkku, oppilas tulee kyllä Mooseksenkin luo ratsastuskeskukseen) ja tokaisee: ”Sä ootkin jo varmaan verrytelly, rupee tulee tätä pystyä. (tauko) Joo, okei, tuu vielä kerran ja nyt vähän paremmin. Jep!” Jos valmentaja on vasta tutustumassa ratsukkoon, vanhempien kannattaa pitää kukkaroistaan kiinni. Varsin pian nimittäin valmentaja alkaa vihjailla, että ratsastajassa on kyllä ainesta, mutta hevonen… Ei hän sitä suoraan sano, mutta ”onhan se tietysti niin, ettei Ladalla ajeta formulaa”. Kuin sattuman kaupalla hän on juuri kuullut myyntiin tulevasta hevosesta, joka voisi sopia tälle ratsastajalle. Lue lisää...